torstai 7. maaliskuuta 2013

Alkuvuoden synttärit!

Alkuvuodesta ollaan käyty jo useammat synttärit juhlimassa :) Omatekoista on tavoitteena antaa lahjaksi kummilapsille ja läheisimmille ystävien lapsille. Yleensä perusvaatteita mutta laitanpas ne tänne niin muistan itsekkin mitä oon kellekkin milloinkin antanut ;)




Pienin kummipoika täytti vuoden ja hän sai lahjaksi kaaritaskuhousut ja Lasten Metsolan superalesta ostetun paidan.Paita oli niin hyvässä alessa ettei enää kannattunut itse alkaa tekemään!


Pakettiin lennähti vaatteiden lisäksi pöllötyyny harmaan sävyisessä tähtipuuvillassa ja korttikin oli samaan aihepiiriin liittyvä! Tykkään kovasti näpertää nuilla hamahelmillä ja niistä saakin vaikka kivoja kortteja tehtyä ;)



Ystävän kolmivuotias Angry birdseistä tykkäävä poika sai lahjaksi Metsolan vihreästä velourista housut  lintu -ja possuapplikoinnilla.Housujen oikea sävy ei ole tallentunut näihin kuviin mutta oikeasti on tosi kauniin sävyinen vihreä kangas!

Vanhin kummipoika täytti kolme vuotta viime viikonloppuna ja sai tälläinen perussetin lahjaksi. Housujen kaavana tuttu ja turvallinen Saimi ja paidan kaavana Little Lamb. Molemmat kokoa 104cm.

Kummipojan sisko täytti samana viikonloppuna 5-vuotta ja synttäreitä juhlittiin Angry Birds teemalla. Hänelle tein singoallan applikoinnilla ja olikin oikein mieleinen lahja :)

Tälläistä tällä kertaa ja seuraavaksi taitaakin olla taas kesävaatteita luvassa :D



4 kommenttia:

  1. Kivoja lahjoja! Itsekin pyrin kummilapsille jotain omatekoista viemään mahdollisten ostettujen lisäksi, edes jouluna, mutta joskus jää kaiken muka-kiireen keskellä...

    VastaaPoista
  2. Ihan huippuja lahjoja! Hamahelmet on koukuttavaa =)

    VastaaPoista
  3. Tuo pöllö erityisesti hymyilytti :)

    VastaaPoista
  4. Ihania lahjoja! Ei ne pehmeät paketit kaikkien lasten mielestä kurjia ole ;)

    VastaaPoista