sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Huhtikuun kankaankadotustalkoot osa 2 itselle tehtyä!

Jihuu onnistuin huhtikuun aikana tekemään itselle 10 vaatekappaletta. Osa kankaista ihan liian kauan marinoituja! Tavoitteena olisi vielä toukokuun aikana tuhota 4 kangasta jotka on hankittu monia vuosia sitten omiin vaatteisiin, vanhin taitaa olla 4 vuoden takaa :D

Sain huhtikuun aikana tehtyä itselle
* 2 Hupparitakkia
* 2 pitkähihaista imetystunikaa
* 3 lyhythihaita imetystunikaa
* 1 lyhythihaisen paidan
* 1 velourhousut
* kesäksi caprimittaiset lökahousut






Imetystunikoita tein nyt urakalla kun aikaisemmilla kerroilla ne ovat jääneet vauvojen synnyttyä tekemättä ja tarvetta olisi ollut. Toivottavasti tämäkin kolmonen huolii nyt sitten tissin kun on pino nuita imetysvaatteitakin valmiina :) Käytin kaavana ihan perustunikaa millä oon tehnyt itselle aikaisemmin useamman paidan. Uskoisin nuiden siis olevan hyviä senkin jälkeen kun maha pienenee. Kaava on siis sama mikä tässä tunikassa ja näissä tunikoissa . Tunikan alakappaletta on vaan jatkettu kainaloon asti ja alakappaleen yläreunaan on saumuroitu framilon. Aika nopea tehdä kun on hyvä kaava millä tekee :)









Tykkään pitää paljon vetoketjuhuppareita kotona sisällä talvella ja ilmojen lämmettyä ulkona! Aikaisemmin tekemäni ruiskukkatakki on ollut kovassa käytössä ja olen kaivanut rinnalle toista. Mutta vetoketjun ompelu on tuntunut liian työläältä! Käytin tuota samaista hyväksi havaittua kaava ja tein itselle kaksi takkia suurella kauluksella. Kuin ihmeen kaupalla nuo mahtuivat vielä päälle vaikka mahaa alkaa olemaan jo aika lailla! Varsinkin tuo jellonahupparin kangas on niin venyvää, että mahtuu varmasti koko loppuraskauden ja toivottavasti palautuu kuosiinsa niin, että sitä voi pitää mahan pienennyttyäkin! Niin ja vetoketjun ompelukin on sujunut niin hyvin että jatkossa se ei ole enää mikää peikko ;)



Kaava: Ginger softshell-huppari Ottobre talvi 2010 (muokattu)
Koko:34
Kankaat: Heppafrotee Selia, yksivärinen frotee Hannan Kangas, Leijonacollege Marimekko

12 kommenttia:

  1. Tosi kivoja! Sekä mallit että kuosit! :)

    Tuntuu, etten löydä nyt itselleni sopivia kaavoja sitten millään, kankaat ehtii mennä muuhun käyttöön ennen kuin uskaltaudun kokeilemaan...

    VastaaPoista
  2. Ihania! Vitsi kun ei tule itselle oikein ommeltua, aina vaan lapsille. No, nyt olen yhden kankaan tilannut ihan itselleni kesätunikaan :)

    VastaaPoista
  3. Oi miten kivoja, jellonatrikoo on ihan mahtava, minulla pikkusuikaleista pipo ja ihan lemppari, pehmoinen ja joustava, laadukas!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei onpas hyvä idea tuota pipo. Mulla jäi kangasta vielä aika hyvä palanen :) Tuleekin syksyksi mukavan lämmin ja pehmeä pipo!

      Poista
  4. wow, niin montaa :-))

    komea masu sinulla on :-))

    VastaaPoista
  5. Siis niin kivoja! Sama olis pitäny tehä ite ennen vauvan tuloa, nyt ei ehi! Mun suosikit on toi apila ja kelta-oranssi tunika!!

    VastaaPoista
  6. Tosi kivoja ja ihana tuo massusi! Erityisen ihku on tuo oranssi puupaita :)

    VastaaPoista
  7. Upeita!!!
    Voi ku ehtis itsekkin... *kateus*

    VastaaPoista
  8. Ihan kade! Kun jaksaisin ja osaisin itsekin...

    VastaaPoista
  9. Vau! Mahtavia ja mahtava määrä ompeluksia!

    VastaaPoista
  10. Kiitos kaikille kommentoijille :)

    VastaaPoista